Visavuoressa on myös Emil Wikströmin tyttärenpojan, pilapiirtäjä Kari Suomalaisen (1920-1999) Kari-paviljonki, jossa voi tutustua Karin tuotantoon ja vaihtuviin näyttelyihin.
Visavuori on kuvanveistäjä Emil Wikströmin (1864 - 1942), Suomen taiteen kultakauden merkittävimmän kuvanveistäjän kansallisromanttinen ateljeekoti, jonka taiteilija suunnitteli ja toteutti Sääksmäen maisemiin vuosina 1893-1912. Visavuori oli ensimmäinen ns. erämaa-ateljee, joka Suomessa rakennettiin.
Visavuoren asuinrakennus eli "Ylätalo" valmistui vuonna 1902 ja ateljeerakennus vuotta myöhemmin 1903. Visavuori on säilynyt lähes muuttumattomana niistä ajoista, kun Wikström siellä asui ja työskenteli. Erikoisen, hirsisen asuinrakennuksen sisustus ja irtaimisto on alkuperäinen ja siellä voi vieläkin kokea vuosisadan vaihteen kulttuurikodin tunnelman. Keskieurooppalaista jugendia henkivä ateljeerakennus on kuin pieni linna.
Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen (1920 - 1999) Kari-paviljonki esittelee Suomen merkittävimmän pilapiirtäjän elämää ja taidetta. Kari Suomalainen toimi Helsingin Sanomien pilapiirtäjänä yli 40 vuoden ajan (1950 - 1991) ja sen jälkeen itsenäisien paikallislehtien pilapiirtäjänä vuoteen 1999 saakka.
Lisäksi Kari-paviljongissa on vierailevien taiteilijoiden näyttelyitä.
|
Aikuiset
|
7.00 € |
|
Lapset
alle 15v
|
1.00 € |
|
Oppijat
|
6.00 € |
|
Eläkeläiset
|
6.00 € |
|
Ryhmät
|
6.00 € |
Visavuori sijaitsee Valkeakoskella aivan Helsinki - Tampere moottoritien varrella. Helsingin suunnasta moottoritieltä erkanevan liittymän numero on 29 ja Tampereen suunnalta 30. Moottoritieltä on opasteet Visavuoreen.
Visavuoreen pääsee myös hopealinjan laivoilla Hämeenlinnasta ja Tampereelta. Lisätietoja www.hopealinja.fi.
Visavuoren ateljeerakennuksen vanhassa valimossa toimii tunnelmallinen museokahvila 35-50 henkilölle.
Tarjolla on herkullisia kotileivonnaisia ja hyvä valikoima erikoisruokavaliotuotteita.
Ryhmät voivat varata kahvilasta kahvitus- ja lounastilaisuuksia sekä museon aukioloaikana että museon aukioloaikojen ulkopuolelle.
Museokahvila soveltuu hyvin myös pienien ja lämminhenkisten tilaisuuksien, kuten syntymäpäivien, illallisten ja kastejuhlien, pitämiseen. Tilauksesta leivomme kakut ja muut tarjottavat myös muihin perhe- ja yritysjuhliin.
Tilaukset voi tehdä suoraan kahvion pitäjälle Heli Syrjälälle. Syksyisin ja talvisin kahvituksen minimi henkilömäärä on 20 hlöä.
Kahvila on avoinna talvikuukausina vain tilauksesta.
Tiedustelut:
museokahvila(at)gmail.com
puh. 0400 810 145 (talvisin) Heli Syrjälä
puh. (03) 543 6526 (kahvio kesäaikana)
Visit Tampere - matkailuneuvonta
p. 03 5656 6800
Rautatieasema, Rautatienkatu 25 A
33100 Tampere
visittampere@visittampere.fi
Kommentit